Ajatuksia armosta ja avusta hammasta purren

Tämän blogikirjoituksen perusajatuksen voisi saada aikaan pelkistä Raamattu- tai virsisitaateista. Tuntuu nimittäin siltä, että omat ajatukset eivät joko riitä sanoittamaan sisintä tuskaani tai sitten ne eivät tule ulos.

Ensimmäisenä tulee mieleen Jaakob, johon mielelläni usein samaistun. 1 Mooseksen kirjassa Jaakob sanoo kanssapainijalleen: "En päästä sinua, ellet siunaa minua." Samasta ajatuksesta veisaavat herännäiset Siionin virressään näin:

4. En pelkää siis vaarojen matkaa,
hän silloinkin kantaa ja vie,
kun polku on synkeä, kaita on tie.
Voin kanssansa taivalta jatkaa.
Hän vastakin auttava lie.

Sama kiinni pitämisen ja mukana roikkumisen ajatus toistuu psalmeissa. Psalmi 121 kuvaa kokonaisuudessaan "takiaiselle" luvattua apua. Laitan sen psalmin tähän kokonaan:

1. Herra on varjelijasi
Matkalaulu.
        Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?
2.      Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.
3.      Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.
4.      Ei hän väsy, ei hän nuku, hän on Israelin turva.
5.      Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi, hän ei väisty viereltäsi.
6.      Päivällä ei aurinko vahingoita sinua eikä kuunvalo yöllä.
7.      Herra varjelee sinut kaikelta pahalta, hän suojelee koko elämäsi.
8.      Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina.

Viimeiset kohdat ovat Jobin kirjasta:  Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! ja Johanneksen evankeliumista: Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista: "Aiotteko tekin lähteä?" 
Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.

Tähän ei voi muuta lisätä.

Prologi

Tervetuloa tähän uuteen blogiini. Tämä blogi jatkaa siitä, mihin vanha hengellisiä kirjoituksia sisältävä blogini jäi joutuessani uusimaan blogini viime syksynä. Tuo vanha blogini löytyy osoitteesta http://vaivainenmato.blogspot.com/. Toivottavasti tämä blogini on tuota vanhaa blogiani pitkäikäisempi. Niin kuin ennenkin kirjoitan näitä blogikirjoituksia aika epäsäännöllisesti. Kuten vanha blogini tämäkin blogini sisältää minun näköisiäni, ehkä hyvinkin omituisia, pohdintoja minua puhuttelevista hengellisistä asioista. Toivottavasti en loukkaa näkökulmallani ja käsittelytavallani ketään.

Omasta taustastani kerron tähän alkuun sen verran, että olen luterilainen, hengellinen paluu muuttaja. Synnyin "normiluterilaiseen" perheeseen, mutta käännyin katolilaiseksi 25-vuotiaana. Olin roomalaiskatolisen kirkon jäsen 16 vuotta. Liityin takaisin evankelis-luterilaiseen kirkkoon, koska halusin päästä mieheni kanssa yhteiselle ehtoolliselle, joka ei ollut mahdollista minun ollessani katolilainen. Tein henkilökohtaisen uskon ratkaisun vuonna 2005, kun vaikeassa elämäntilanteessa löysin Suomen Raamattuopiston hengelliseksi kodikseni.

Haluan kertoa näistä taustoistani, koska kaikki kokemani on ollut minulle merkityksellistä. Minä pidän myös ortodoksisen uskon lämmöstä, koska ensimmäinen ekumeeninen kokemukseni oli peruskoulun ala-asteella olleet aamuhartaudet, joita pidin yhdessä erään koulussamme erityispedagogiikan opetusharjoittelussa olleen opettajan kanssa.

Minä kirjoitan blogejani ikonin edessä ja kirjoituspöytäni reunaan on kaiverrettu risti. Toivottavasti tältä kirjoituspaikalta voi joku siunaus välittyä myös tämän blogin lukijoille.

16. Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. Room. 9:16